9.3.2012

Tyttöjen juttuja

Eilen naistenpäivänä olin museolla töissä pankin asiakasillassa. Olen tehnyt keikkaa vastaaviin tilaisuuksiin aikaisemminkin: ensin jaetaan sijoitusvinkkejä, sitten joku minä esittelee taidenäyttelyn, minkä jälkeen tarjoillaan laadukas iltapala. Tällä kertaa tilaisuus oli tarkoitettu naistenpäivän kunniaksi vain naisille, mikä valitettavasti vähän laski sisällön tasoa.

Ensinnäkin ne sijoitusvinkit: oman talouden kartoittamista verrattiin ikkunanpesuun. Mitään tarkempaa katsausta sijoitusmarkkinoiden tilanteesta tai kehityksestä ei tullut, sellaisen paikalla pankin edustajat puhuivat eri elämäntilanteiden haastavuudesta ja ruuhkavuosista. Pankin jälkeen puheenvuoro siirtyi ravitsemusterapeutille, joka pirteästi kertoi eri keinoista pysyä hoikkana ja terveenä näin kevään kynnyksellä. Sitten minä esittelin näyttelyn.

Vaikka tilaisuuden oli tarkoitus olla vapaamuotoinen, ei sen välttämättä tarvitse tarkoittaa yleisön aliarvioimista, mikä tunne pankin puheenvuorosta tuli. Samoin se ravitsemisterapeutti – mitä ihmettä se teki taidemuseossa? Miksei sellaista koskaan tilata miesten sijoitusiltaan puhumaan? Kiilusilmä feministi minussa nosti päätään, mutta onneksi sentään taiteesta voi ja saa kertoa yhtä haastavasti yleisön sukupuolesta riippumatta. 

Näin ollen väitän nostaneeni tilaisuuden sisältötasoa monta prosenttia – sentään, naistenpäivä, ja tuttavapiirini naiset ovat kyllä moneen kertaan osoittaneet kykynsä ikkunanpesua ja valkoisen sokerin välttelyä abstraktimpaan ajatteluun.

5 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Katsos kun naisen markkina-arvoa nostaa se, että pysyy hoikkana...

Anonyymi kirjoitti...

Heittäisin näin mitään mistään tietämättä, ettei tuo ollut tahallista aliarviointia vaan enemmänkin tämän yksinkertaistavan nykytrendin, ylenmääräisen ylihelpoilla ja siten ontuvilla vertauksilla puhumisen, soveltamista sellaiselta, joka ei ilmeisestikään oikein ymmärrä kohdeyleisön elämää.

Anja Nysten kirjoitti...

Kirjoitin samasta aiheesta vuonna 2009. Jätin menemättä :)

http://kemikaalikimara.blogspot.com/2009/10/pankkipinkkia.html

Rooibos kirjoitti...

Moi, käypä tsekkaamassa minun blogini :).

ee kirjoitti...

Kaisa ja Anja: tervetuloa blogiini!

Ano: oli kyse aliarvioinnista tai yksinkertaistamisesta, ydin oli juurikin tuo kohdeyleisön elämän väärinymmärtämminen.

Rooibos: pelastit päiväni :)