Uni Manuela Boscosta

Illalla katsoin pätkän Manuela Boscon haastattelua, jossa ex-aituri-nyk-näyttelijä selitti jotain kehon tasapainosta ja hyvästä olosta. Menin nukkumaan. Aloin nähdä unta, jossa Manuela jatkoi puhettaan, mutta äkkiä minulle tuli tosi huono olo, heräsin, ja juoksin vessaan oksentamaan suoraa huutoa. Tätä jatkui koko yön puolen tunnin välein; puhjennut räyhämahatauti antoi minun torkahtaa puoleksi tunniksi, jonka aikana Manuela yritti jatkaa juttuaan, paitsi ettei ehtinyt, koska minun piti taas herätä oksentamaan.

Kolmannen oksun jälkeen en mennyt enää sänkyyn vaan raahasin peiton ja tyynyn lähemmäksi vessaa. Kymmenennen oksun tienoilla luulin että kuolen, mutta enpäs sitten kuollutkaan – kuuden jälkeen aamulla tajusin nukkuneeni yli puolen tunnin räjähdysrajan ilman että vatsamörkö olisi röyhtäissyt. Unen Manuela tosin mökötti, eikä enää suostunut jatkamaan asiaansa loppuun.

Seuraavan päivän olin kuumeessa, kaikkea minussa särki ja aamupalan tuoksut tuntuivat tulevan jostain kaukaa toiselta planeetalta. Onneksi en ollut yksin, onneksi minulla oli perhe joka tyrkytti mehua, piimää ja luontaislääkkeitä sen vähän minkä jaksoin niellä. Toiseen silmään oli revennyt verenpurkauman punainen kukka ponnistuksesta, ja molemmat silmät olivat koko päivän kyynelten suolasta hiekkaiset, ennen kuin illalla uskalsin tassuttaa siskon kanssa saunaan.

Luulin että oksennustauti on vain lapsille, vaan eipä olekaan. Enkä tiedä miten kävisi, jos Manuela Bosco jostain syystä tässä tosielämässä haluaisi tulla juttelemaan – minulle saattaisi tulla paha maku suuhun.