Vuodenvaihteen vietossa en käsitä
tätä kiihkoilua raketeista. Senaatintorin ilotulitus oli toki kaunis: rosoista
Disney-hienoutta paitsi parempaa, koska tori oli täynnä savua ja eikä tulitus
ollut mikään lelu. Mutta se kun joku ampui raketteja talon sisäpihalla tai
väkijoukossa Aleksanterinkadulla – se oli pelottavaa ja typerää, eikä sellainen
tulite edes näytä yhtään miltään. Tähtisädetikku olisi paljon nätimpi, jos
mahdollista niin hangessa pystyssä palaen.
Tämä vuosi vaihtui kavereiden ja
siskon – mikä bonus! – seurassa. Se oli kuin silkkiä ja samettia, lämmintä oloa
sydänalassa joka kerta kun muistin illan aikana tarttua siihen, että tässä nämä
minun tärkeät, nauravat samalle jutulle, saman pöydän äärellä. Sellaisesta
tulee jotenkin ehjä ja kokonainen olo, jotain muisteltavaksi kun 2012 näyttää
ensimmäisen kerran harmaita hampaita.
Aamulla heräsin siihen, kun Papu
nukkui pitkittäin jalkojeni päällä. Se näki unta niin, että takajalat
vispasivat. Sitten juoksu lakkasi, unessaan Papu sai saaliin kiinni ja
nielaisi kahdesti niin syvään, että se tuntui nilkassa, jota vasten kissa nojasi kaulaansa.
Ei mikään huono tapa herätä uuteen
vuoteen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti