Yön tekoja

Heräsin aamulla siihen, että kirjan kulma painoi kipeästi oikean olkapään alla. Se oli Carl-Johan Vallgrenin Tarina merkillisestä rakkaudesta, enkä muista sitä sänkyyn ottaneeni. Kirjan vieressä oli tyhjä lautanen, ja sitä nyt en ainakaan ole pitänyt sängyssä – molemmat ovat ilmestyneet viereeni yön aikana.

Niin houkutteleva kuin ajatus kotitontusta olisikin ole hyvä ee, luettavaa ja voileipä. No ei voileipää, olen tainnut taas aloittaa unissakävelyn. Sitä ei ole esiintynyt aikoihin, ja silloin kun on, herättyäni muistan edes jotenkin unessa tekemäni asiat, jolloin niille on ollut unen juonen selitys. Tällä kertaa en yhtään tiedä, miksi olen kirjan hyllystä riuhtaissut, ja aika voimalla, sillä viereisetkin kirjat ovat jääneet törölleen. Saati lautanen? Murusia ei onneksi näkynyt.

Minussa varmaan kummittelee kirjahyllyn siivoaminen, joka on laajentunut isommaksi projektiksi kuin arvasinkaan. Toissapäivänä heitin pois kansiokaupalla vanhoja Taikin luentomuistiinpanoja. Säästin jotain, harvoja oman ajattelun merkkejä, vielä harvinaisempia opettajan itse kirjoittamia materiaaliohjeita. Suurin osa kopioista oli kopioitu jonkun kolmannen teksteistä, valittuja osia mutta myös kokonaisia kirjoja, joita meidän piti kopioida koko kurssin voimin, koska lainakappaleita ei riittänyt kaikille. Ihan järjetöntä.

Eihän se tieto tästä maailmasta katoa, jos minä heitän kaksi säkkiä muistiinpanoja paperinkeräykseen. Eivätkä tarinat, jos minä jostain kirjasta luovun. Silti viimeinen poistettava hyllymetri on edelleen kesken, ja huomaan suunnittelevani kiertoteitä, ettei metristä tarvitsisi luopua.

Äsh, nyt on sen voileivän aika.