Lettuja

Siitä asti kun sisko kirjoitti lettukemuistaan, on minunkin tehnyt lettuja mieli. Välillä kovastikin, mutta koska yhden syöjän taikinasta tulee aina vähän kummallinen, eivätkä letut muutenkaan yksin maistu niin hyvältä kuin seurassa, on asiaan ryhtyminen jäänyt. 

Kunnes eilen, kun minulla oli väsykrapula, ja illaksi pöytää jakamaan tulossa yökyläilijä Kuopiosta. Siinä pannua lämmittäessäni tajusin, kuinka täydellinen krapulanakki letut ovatkaan: yksinkertaisia tehdä, loputtomasti variaatiomahdollisuuksia, älysikamegahyviä. 

Suolaisiin lettuihin väsäsin punajuuri-vuohenjuusto-suppilovahverotäyteen. Makeiden lettujen päälle lisättiin omena- ja punaherukkahilloa, sekä turkkilaista jugurttia, johon oli sekoitettu kookoshilloa. Kookosjugurtti toimi yllättävän hyvin: jopa Ilona, joka ei muuten pidä happamista maitotuotteista, lämpeni yhdistelmälle. 

Ehkä lettuihinkin kyllästyisi, jos niitä söisi useammin kuin kerran puolessa vuodessa. Näin harvoin ne kuitenkin ovat silkkiä ja samettia, ja lisäksi pelastivat seuraavan maanantaipäivän lounaan. Ja muutenkin: hyvä ruoka tekee niin paljon paremman mielen, että jos tuomipäivä joskus tulee todennäköisesti maanantai, yritän ehtiä varata hyvät eväät ennen liekkeihin syöksymistä.