Ensimmäinen poisto

Kirjahyllyni poistopinosta tartuin ensimmäisenä Jean Rhysin kirjaan Huomenta, keskiyö. En ole lukenut sitä koskaan, ja takakansitekstin ”Olen kyllästynyt ajattelemaan, olen kyllästynyt muistamaan. Siis viskiä, rommia, giniä, sherryä, vermuttia, viiniä ---” perustella olin jostain syystä kuvitellut, että kyseessä on miehen kirjoittama kirja, päähenkilönä hemingwayläinen mies.

No eipä ollut. Kirja on naisen kirjoittama kertomus naisesta, joka haluaa unohtaa entisen elämänsä juopottelemalla Pariisissa, millä paikkana on naiseen sama vaikutus kuin veitsellä, jota käännetään muistelun haavassa. Kirja alkaa Emily Dickinsonin runolla:

Yö, hyvää huomenta
tulen kotiin nyt.
Päivä, jota rakastin,
on minuun väsynyt.

Auringossa olisin
tahtonut asua.
Vaan hyvää yötä, Päivä,
kun et huoli minua.

Runo on kuin tiivistetty pähkinä päähenkilön väsymyksestä koko maailmaa kohtaan. Lisäksi naisen juurettomuus ja ajelehtiminen tiivistyy välillä niin tiukaksi epäluuloksi muita kohtaan, että se on jo ihmisvihaa.

Mikään iloinen pikku kirja tämä ei ollut, mutta hienoa siinä on tekstin sukupuolettomuus sekä kohdat, joissa yksinäisyys alkaa jutella kenen kanssa tahansa.

”No, siinähän sinä olet” katu sanoo kävellessään ovesta sisään, ”siinähän sinä olet. Missä sinä olet ollut koko tämän ajan?”
Kukaan muu ei tunne minua, mutta katu tuntee.

Kyllä minä tätä kirjaa voin suositella – en vain halua enää pitää sitä omassa hyllyssäni.