Viikkoja, kuukausia

Vihdoinkin lukulautasella Reko ja Tina Lundanin Viikkoja, kuukausia. Tuntuu kuin olisin kirjaystävistäni ainoa, joka sitä ei ole lukenut – ilmeistymisen jälkeen olen törmännyt parikin kertaa ”SE kirja”-kommentteihin. Tässä vaiheessa kirja alkaa tosin olla jo vähän ikääntynyt, koska löysin sen kirjastosta.

Ilmestymisen ympärillä vellonut julkisuus paljasti kirjasta paljon olellista. Sairaskertomus ja viittaukset omaelämänkerralisuuteen ovat aika selkeitä, lisäksi Reko Lundan kuoli, joten kirjan loppukin on täten paljastettu. Kehyskertomus on kuitenkin vain osa totuutta, vaikkakin ehkä se kiinnostavin osuus: kuolema pelottaa ja houkuttaa, samoin toisten kärsimys ja suru. Lukijan myötätunnossamme asuu usein pieni tirkistelijä.

Kirja on melko lyhyt, sen voi lukea yhdellä istumalla. Minä en voinut, haukoin sen pieninä palasina työmatkoilla ja sitten samana iltana loppuun. Jo ensimmäisessä pätkässä minun piti lopettaa kesken – olin metrossa enkä halunnut ripsarien valuvan. Se oli pätkä jossa ensimäinen tieto kasvaimesta kerrottiin, ja äkkiä en lukenutkaan tarinan Akista vaan isästäni muutama vuosi sitten.

Kerrontatyyli on melkein arkinen, hyvin inhimillinen ja rehellinen. Ehkä juuri tekstin tavallisuus ohjaa niin voimakkaaseen samaistumiseen – tämä todella voisi sattua kenelle tahansa. Samoin totuus ihmisen kasvusta vastoinkäymissä riisuu myyttinsä kertojien puheenvuoroissa. Kyllä, arjen rakkaus kantaa pitkälle, mutta juuri se pitää meidät myös inhimillisinä. Sairas on edelleen se sama, ärsyttävä, raivostuttava ja rakastettava ihminen kuin ennenkin, yleensä vain lisäannoksella itsekeskeisyyttä. Ei sairaustuminen ketään pyhitä, ei kipeää eikä sen lähimmäisiä.

Kuolemasta kirjoittaminen on vaikea laji. Kirjaa ei voi henkilökohtaisuuden takia arvottaa niinkään kirjana kuin kokemuksena. Kiinnostavaa sinänsä, kuinka kuolema pitää kiinni kirjallisesta saarestaan, sillä oikeastaan mistä muusta aiheesta tahansa voi saada rakenneanalyysin raippoja kriitikoilta. Mutta tällaisesta kirjasta – ei koskaan. Ehkä kaikkea ei tarvitsekaan kritikoida samalla arvoasteikolla, sillä kuten aikaisemmin joku minulle sanoi – tämä on SE kirja. Kirja joka avaa maailman ymmärrystä vähän laveammaksi. Eli suosittelen (kun tätä saa jo kirjastostakin).